PALVELUT

TAPAHTUMAT

MEDIA

SISÄLTÖ

Tapahtumat

Olen tehnyt tapahtumatekniikkaa vuodesta 2017 asti. Oma kiinnostukseni tekniikkaa kohtaan syttyi, kun partiossa oli tarjolla vapaaehtoispesti Säihke2017-piirileirillä. Se antoi alkukipinän kohti tapahtumatekniikkaa. 

Tähänkin päivään asti olen kehittänyt tietotaitoani monipuolisesti. Kun ihmiset kysyvät mitä osaan, vastaan usein: “En mitään.” Omat taitoni ovat kokonaisvaltaisia. Minulla ei ole syvää ymmärrystä erityisemmin mistään osa-alueesta, vaan olen rohkeasti kokeillut vähän kaikkea. Päällimmäisenä kokemuksena omaan videotekniikan ja livestriimit. Koska omaa kalustoa ei juurikaan ole, olen päässyt käyttämään ja oppimaan lähes kaikkia alalla tunnettuja tuotemerkkejä!

Kysymällä selviää lisää, mutta lyhyt vastaus siihen mitä teen: “Teen kaikkea mitä tarvitsee, ja tarvittaessa opettelen”.

Media

Mun kiinnostus valokuvaamiseen lähti kauan sitten liikkeelle siitä, kun sain isotädiltä synttärilahjaksi setelin. Olin monta kertaa kävellyt Turussa sijaitsevan Rajala Pro Shopin ikkunan ohi ja haaveillut omaa kameraa. 

Ensimmäisen oman kamerani siivittämänä aloin opetella valokuvaamista. Kuvasin aluksi luontoa ja lähiympäristön kohteita. Pian kuitenkin pääsin jo harjoittelemaan kuvaamista käytännön tarpeisiin. Muun muassa partion kautta syntyi mahdollisuus kuvata erilaisia tapahtumia, kuten partioleirejä. Myös teknisten työtehtävien kautta on syntynyt mahdollisuuksia festivaalikuvaamiseen.

Monta hetkeä myöhemmin kiinnostuin myös videokuvaamisesta. Oma kuvaushistoriani pitää siis sisällään niin video- kuin valokuvausta. Palvelin viestintävarusmiehenä Kaartin soittokunnassa 2021-2022. Nykyään teen satunnaisia valo- ja videokuvauskeikkoja! 

Sisältö

Kun ottaa paljon kuvia, on niiden ympärille helppo keksiä myös tekstiä. Minulta onnistuu myös kirjallisen sisällön tuottaminen.

Tykkään kirjoittaa erilaisia tekstilajeja, mutta erityisesti sosiaalisen median julkaisuita. Yläkoulun aikana opin hyväksi kirjoittajaksi. Olen saanut partiossa myös ainutlaatuisia mahdollisuuksia kirjoittamiseen. Sisällöntuotanto on ollut jo pitkään tuttua. Olen tuottanut sisältöä sekä yritysviestinnän tarpeisiin, että omiin kanaviini. 

Kirjoituskokemusta on kertynyt muun muassa blogiteksteistä, sosiaalisesta mediasta sekä uutisista. Ensimmäinen blogi, johon kirjoitin oli ulkoiluliike Scandianvian Outdoor Storen Elämää ulkona -blogi. Sittemmin olen tuottanut myös blogi-sisältöä Osuuspankille.